KUSTANNUS HD

Kirjakauppa

Metsäpuro 16, 10210 Inkoo
puh. 050 3639 195




Linnanmäki, Pekka: Huumorin hyvänlaatuista liikakasvua


Linnanmäki, Pekka: Huumorin hyvänlaatuista liikakasvua

Linnanmäki, Pekka: Huumorin hyvänlaatuista liikakasvua


Huumorin hyvänlaatuista liikakasvua on nimensä veroisesti huumorin hyvälaatuista liikakasvua, ei pahanlaatuista. Se ei aiheuta lukijoissaan pelkoa, ahdistusta tai masennusta, päin vastoin se ehkäisee ja parantaa niitä tehokkaasti. Positiivisena oireyhtymänä se tosin aiheuttaa pakonomaista turvautumista tähän avuntuojaan yhä uudelleen ja uudelleen. Tällä repseptillä hankittuun "apupakettiin" on ladattu 21 äärimmäisen tehokasta ja ahdistusta poistavaa tarinaa. VAROITUS: tämä hoitomuoto aiheuttaa käyttäjissään voimakasta riippuvuutta. Toistaiseksi havaitut sivuoireet: Pakonomaista naureskelua jonka yhteydessä silmien kostumista, sekä virtsan karkailua. (Varsinkin naispuolisilla lukijoilla) Mielipuolista hihitystä. Hallusinaatioihin verrattavaa eufoorista hyvän olo tunnetta. Paikan ja ajan tajun häviämistä, sekä keskittymättömyyttä ympäröivaan todellisuuteen hoitojakson aikana. Seksuaalisen halukkuuden hetkellistä herpaantumista. Suositeltava päiväannos: 5 kpl. tarina-annosta viidesti päivässä.

Lue kirjaan liittyen:

Raahen Seutu -lehden artikkeli

Saatavuus: Varastossa
ISBN: 9789525964028

     Hinta: 19,90€

     Määrä: