KUSTANNUS HD

Kirjakauppa

Metsäpuro 16, 10210 Inkoo
puh. 050 3639 195




Järvinen, Tero: Kolhittu


Järvinen, Tero: Kolhittu

Järvinen, Tero: Kolhittu


Teos kertoo odottamattoman kohtaamisesta, haavoittumattomuuden harhan murenemisesta ja perhe-elämästä poikkeusoloissa. Loppujen lopuksi kirjassa on paljolti kyse rakkaudesta. Tero Järvinen on kirjoittanut kirjan omien päiväkirjamerkintöjensä pohjalta, maaliskuun 2007 ja elokuun 2008 väliseltä ajanjaksolta. Eikä Järvinen olisi Järvinen, ellei tästäkin kirjasta, aiheestaan huolimatta, löytyisi elämänmyönteistä, osin ironista, mutt a lempeää huumoria.

"On aivan erilaista kirjoittaa omaelämäkerrallista tekstiä kuin fiktiota. Ei minusta olisi Päätaloksi, sen verran koettelevaa tällaisen henkilökohtaisemman materiaalin työstäminen on, varsinkin tällaisesta aiheesta. Pohdin tämän kirjan julkaisemista niin kauan, ett ä kustantajaltakin kysytt iin kärsivällisyyttä enemmän kuin koskaan aiemmin. Loputt omien pohdiskelujen jälkeen päädyin siihen, että jos kirjasta joskus on apua yhdellekin samankaltaiseen tilanteeseen joutuvalle kanssavaeltajalle, on se tarkoituksensa täyttänyt. Tuokoon tämä kirja lisäksi lukijalleen kiitollisen mielen jokaisesta omasta ja lähiomaisen terveestä päivästä tässä matoisassa maailmassamme. Jokainen päivä hengissä on hyvä päivä", kirjailija itse toteaa.

Kolhittu on Tero Järvisen neljäs kaunokirjallinen teos.


"Järvisen Kolhittu on vaikuttava teos, jonka lukaisee yhdellä hotkaisulla."

— Raimo Hautanen, Sanomalehti Pohjalainen

Katso kirjaan liittyen:

Kirjailijan sivu

Saatavuus: Varastossa
ISBN: 9789525556483

     Hinta: 19,90€

     Määrä: