Sanomalehti Pohjalainen 24.05/ Raimo Hautanen

Tero Järvinen:
Kaharen hengen latotanssit,
Lemmenloruja ja unettomia öitä

Parisuhteesta, pinnalta ja syvältä

Alavutelainen Tero Järvinen herkeää kolmannessa teoksessaan runolle. Kaharen hengen latotanssit on saanut lisämääreekseen Lemmenloruja ja unettomia öitä.
Järvinen kaivautuu päättäväisesti pohjalaismiehen rakkauden tuntoihin. Kirjoittaja rakentaa tuntemuksensa pitkän parisuhteen varaan, jossa yhä löytyy lämpöä ja lempeä. Järvisen parisuhteessa "sitoutuminen vapauttaa" kuten hän eräässä runossaan toteaa.
    Järvisen kuvailema pohjalaismies on pehmennyt sitten puukkojunkkareiden. Lemmenlurituksetkin irtoavat syvältä sydämestä, eikä vain kaatomielessä.
"Oo mun persikka, oon sun banaani. Oo mun ananas, oon sun mango. Tanssitahan sokeriliämes, tulinen tango."
Ratapiharakkautta -teksti tuo tunnelmaltaan ja aiheeltaan mieleen Arto Mellerin vastaavan. Järvinenkin kaipaa ja odottelee apein mielin Seinäjoen asemalla.
    Riehakasta halua lempeen ja läheisyyteen löytyy kokoelman nimitarinasta Kaharen hengenlatotanssit. Siinä romanttinen mies tekee irtioton arjesta ja soutaa rakkaansa saareen. Siellä sitten vietetään laatuaikaa napostelun, jutustelun ja rakastelun parissa.
    Seksi on miehelle odotettua puuhastelua, vaikka Tero Järvinen koettaa sekoittaa hommaan puhetta. "Puhutahan kolome tuntia, rakastellaan kaks."
    Pitkässä parisuhteessa elävät ovat nykyisin harvinaisia. Järvinen pohtii asiaa runossaan Voiko olla näin?
"Meistä tuli katuava luannonvara, laji uhanalaanen. Meillä taitaa onnehen olla, tiä salaanen."
    Nykyajan pohjalaismies sonnustautuu tarvittaessa vaimonsa kanssa yhtäläiseen tuulipukuun ja lähtee tämän seuraksi sauvakävelylle. Tietyissä asioissa mies kuitenkin pitää pintansa ja paaluttaa reviirinsä.
"Kaikkeni annan, mutta silloon en, kun oluelle kutsuu leijonaveli... Kaikkeni annan, mutta silloon en, kun lähären hirviä jahtaamahan. Kaikkeni annan, mutta silloon en, kun pyyrät vaatteeta vahtaamahan."
    Tero Järvisen runoteos on liikuttavan rehellinen ja koskettava. Parisuhdepohdintaan kuuluu tietenkin osana kuoleman varjo.
    "En tahtoosi ennen sua. En tahtoosi sun jäläkenhenkään. Yhtä aikaa tahtoosin täältä lopullisesti lähtiä, vaan se liänöö liikaa toivottu. Toinen meistä jää viälä joskus yksin."

 

Tero Järvinen haastoi pohjalaisen isäntämiehen taas tarkkailemaan maailmaa

Reijo Heikkilä/ Ilkka-lehti

· Alavutelainen Tero Järvinen on sitä mieltä, että päälle viisi­kymppisellä isäntämiehellä piisaa intoa tarkkailla maailmanmenoa ja ihmetellä elämän sattumuksia yhden jos toisenkin kirjan verran. Järviseltä on ilmestynyt toinen kirja, nimeltään Kylymää vettä ja puunuijaa, ja kirja jatkaa siitä, mihin vuoden takainen esikoisteos Isäntä itte jäi. Ja niinpä vain kokonaista isäntätrilogiaa kustantaja jo hehkuttaa.
    Järvinen sanoo kuulleensa uteluista, onko hän itse samanlainen kuin kirjojen päähenkilö on. - Eiväthän nämä kertomukset minusta itsestäni ole, ja iältänikin olen paljon nuorempi kuin kirjojen isäntä, hän toppuuttelee.
    - En minä osaa itsekään sanoa, mistä reilu viisikymppisen pohjalaismiehen haamu on ilmestynyt niihin teksteihin, mutta mielenkiintoinen se koko ai­healue on: henkilöllä on jo elämänkatsomusta, mutta kumminkin mielipiteissä on tiettyä mustavalkoisuutta ja jyrkkyyttä. Minusta tämä on joltakin osin huvittavaa, ja tätä kaikkea olen pyrkinyt tuomaan esille.
    Hän lähetti taannoin esikois­kirjansa Sotkamoon Veikko Huovisen luettavaksi. - Veikolta tuli erittäin kannustava viesti, jossa hän kehotti jatkamaan: hänen mukaansa tässä hullussa maailmassa riittää pöyhittävää, ja hän arveli, että nuorella miehellä olisi tarmoa puuhaan.
    Järvinen onkin kahlannut aika tarkasti läpi Huovisen samoin kuin Pentti Haanpään, Antti Turin ja Jouni Lompo­on eli Origon tuotannon. - Arto Paasilinnalta mieluisaa on hänen vanhempi tuotantonsa, Jäniksen vuosi ja muut. Aina välillä retkahdan dekkareihin.

Ei kenenkään elämäkertaa

Järvinen uskoo, että moni tun­nistaa itseään kirjan hahmoista, vaikka yksi yhteen kirja ei tietenkään kenestäkään kerro.
    - Kun katselee ympärilleen ja, lueskelee lehtiä ja yleisön­osastopalstoja, jo kertyy eväitä kirjoittaa. Kaveri- ja tuttavapiirini ei ole muuttunut seurassani aiempaa varautuneemmaksi, mutta joku kesällä kahvilassa heitti, että uskaltaako tässä mitään puhua, ettei löydä itseään kirjasta. Ikävä juttu, sillä enhän minä näitä kirjoja noin tee.
    Hän on leipätyökseen Kuusiokuntien terveyskuntayhtymän hallintojohtaja. - Että on oikea työ, se on itselleni helpompaa, ja varmasti olen aika vakaa virkamies. Harrastuspohjalta olen kirjoittajana lähtenyt liikkeelle.

Visioota ja vormuloota

Hannele Puhtimäki/ Ilkka

Tero Järvinen: Kylymää vettä ja puunuijaa. Kustannus HD, 2006, 190 s.

Alavutelaiselta Tero Jär­viseltä ilmestyi vuosi sitten murteella kirjoitettu pakinakokoelma Isäntä itte. Esikoisen tapaan Järvisen uudessa teoksessa keski-ikäinen pohjalaismies tarkastelee maailmaa ja lähiympäristöään terveen kriittisesti ja lukijaa ajoittain suorastaan hyrisyttävällä huumorilla ja satiirilla.
    Kritiikin ja huvituksen aihei­ta kertoja löytää yllin kyllin niin kunnanvaltuustossa toi­miessaan kuin arkisesta työ ja perheelämästäkin. Myös emännällä on asioista vankat mielipiteensä, joita pohjalaismiehen ei sovi jättää huomioon ottamatta.
    Yksi hykerryttävimmistä kertomuksista on kuvaus unesta, jonka isäntä näkee kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen. Kunnanvaltuusto lähtee laivaseminaariin luomaan innovatiiviset puitteet kunnan tulevaisuudelle. Kun hyviä ideoita esitetään, ei päätösten teossa ja toimeenpanossa aikailla, vaan pistetään pohjalaiseen malliin töpinäksi. Ratkaisevassa osassa ovat uusi kunnanvaltuutettu, lyhyenlyhyeen hameeseen sonnustautunut "mehiläiskuningatar" sekä uroshirvi. Kaiken jälkeen kunta onkin todella uuden edessä. Mutta untahan se vain oli?
    Autonvaihto on pohjalais­miehelle tapahtuma, jota on suunniteltava ja pohjustettava pitkään ja hartaasti, että siitä saa kaiken nautinnon irti. Merkinvaihdolle on hyvät perustelut: "Jotakin vaihtelua pitää elämäs olla. Jos ei rupia akkaa vaihtamahan, niin kyllä sitä ny voi eres kerran kymmenes vuores ettiä toisen merkkisen auton kun erellinen.”
    Pohjalaisen ei aina tarvitse toimia niin kuin muut, vaan pienellä omaperäisyydellä voi järjestää piristystä autokauppiaan arkeen: kovin monta kertaa ei varmaan maksuhetken tullessa myyjä näe edessään repullista käteistä rahaa.
     Murteella kirjoittava saa usein syytöksiä siitä, että murre ei ole ”oikeaa”, onhan puhekielessä jo paljon eroavuuksia siirryttäessä esim. Evijärveltä Töysään tai Kauhajoelle. Kauhavalaassyntyyselle Järvisen käyttämä vähän yleistetty murre tuntui aivan hyvältä, ainoastaan säännöllinen mää-muodon käyttö vähän särähteli korvaan.

Järvinen kirjoitti isännästä paineettomasti

Kuusiokuntien terveyskuntayhtymän hallintojohtajan, alavutelaisen Tero Järvisen viime syksyisen Isäntä itte -kirjan jatko Kylymää vettä ja puunuijaa syntyi paineettomasti. Sen kirjoittaminen oli helppoa. Rankinta oli tekstin hiominen.

Seppo E Järvinen/ Pohjalainen

Tero Järvisen teos sisältää kaksi­kymmentä tarinaa, joissa "isän­tä itte" tarkastelee ja kommentoi maailmaa ja maailmanmenoa.
    - Isäntä on edelleen sama jää­räpää kuin ennenkin. Vanhemmi­ten jotkut luonteenpiirteet jopa kärjistyvät. Osaksi meininki on leppeätä, mutta kirpeyttäkin riittää, Järvinen luonnehtii kirjansa päähahmoa.
    Isäntä on kuvitteellinen. Järvi­nen ei samaistu kirjahahmoonsa, tämän mustavalkoista ajatteluta­paa hän ei tunnista itsestään.
    - Ehkä joissakin kohdissa. Ei isäntä aina ole vanhanaikainen ja kaavoihin kangistunut. Hänes­tä löytyy myös tiettyä avoimuutta. Isäntä ei ole kylähullu, mutta ehkä hivenen sinne päin. Uuden kirjan aiheita ovat niin EU kuin sähkön hintakin, kirkko ja kuntatalous. Työelämän muu­toksetkin saavat osansa.
    Isännän uhoamisen takana on Tero Järvisen mukaan pohja­laisuuteen kuuluvaa itseironiaa. Isäntää on turha lähteä paikallis­tamaan.
    Samantyyppisiä isäntiä löytyy kaikkialta, niin kaupungista kuin maaseudultakin. He ovat elämän korkeakoulussa oppineita, vihaa­vat teorioita, elleivät ole niiden paikkansapitävyyttä elä­mässä testanneet.
    Kustantaja, Kustannus HD, markkinoi Järvisen kirjaa trilo­gian toisena osana. Tekijä itse ar­velee, että seuraavaksi ei ehkä tulekaan kolmatta osaa, sarjan päätöstä, vaan jotain muuta. Pa­rikin pitemmän proosan aihetta pyörii mielessä. Näytelmäkään ei ole aivan poissuljettu vaihtoehto.
    Kahdesta kirjastaan huolimatta Järvinen ei tunne itseään vielä oi­kein kirjailijaksi, vaikka sitä kohti ehkä onkin menossa. Järvinen sa­noo kirjan kirjoittamisen olevan aikaa vievän prosessin, ja aikaa täytyy riittää muuhunkin kuin kirjoittamiseen.
    Kevät on hänen kokemuksen­sa mukaan parasta aikaa kirjoittamiselle, jota hän yleensä tekee myöhäisiltoina, kun lapset ovat jo nukkumassa. Uusimman kirjansa ensimmäiset tekstit hän kirjoitti viime vuoden marraskuussa ja kä­sikirjoitus valmistui elokuussa.
    Vaikka toisen kirjoittaminen oli Järviselle helppoa, ei se silti ollut hauskaa. Oma teksti naurat taa harvoin silloin kun se syntyy. Hauskaksi sen saattaa kokea vasta joskus myöhemmin.

Raimo Hautanen/ kulttuuri Pohjalainen

Varteenotettava murrekirja

Tero Järvinen Kylymää vettä ja puunuijaa, lyhytproosaa lakeudelta, Kustannus HD 2006, 190 sivua.

Alavudella työskentelevä terveydenhuollon maisteri Tero Järvinen on kirjoittanut jatkoa esikoisteokselleen Isäntä itte. Eteläpohjalaisella murteella ja mentaliteetilla puserrettu Kylymää vettä ja puunuijaa on hauska ja lämpimästi kantaaottava teos. Järvisen tarinat ovat jänteviä.
    Jokaisessa kahdessakymmenessä kappaleessa on asiaa, ei yksinomaan sattuvaa sananpyöritystä, kuten murrekirjoissa usein tahtoo olla. Kirjoittaja on sukeltanut keskiikäisen pohjalaismiehen nahkoihin. Sieltä sisuksista pudottelee ironialla miehisiä kannanottoja.
    Töysän aurinko ratkaisee oman pojan itsetunto-ongelmia kauniisti ja kannustavalla huumorilla. Valokuvia viemiehen muistelemaan nuoruuttaan ja entisiä tyttöystäviään.
    Järvinen osaa olla pirullinenkin. Kusettaja tarinassa entinen luihu pankinjohtaja pöläytetään oikein kunnolla.          Persoonallisuushäiriö on rakenteeltaan yllättävä ja kokoelman novellimaisin kirjoitus. Herttainen naispappi paljastuukin aivan muuksi kuin miltä päältä
    Veikko Huovisen tyylistä irrottelua löytyy kertomuksesta Jäikö jotain kysyttävää? Tarinassa päähenkilön eli Isännän työpaikka siirtyy uusille omistajille. Liituraitasaneeraajat saavat vastaansa työväen nokkelan hölmöine kysymyksineen.
    Kirjoittaja ottaa tarinoissaan terävästi kantaa ajankohtaisiin asioihin maaseudun asukkaan näkökulmasta. Esson baarissa istuva ukkojen tuomioistuin valaisee maailman tapahtumia melko monelta kantilta, joten poliittiset piikit eivät sojota vain yhteen suuntaan.
    Onkikalliolla ja Taiteellisia vapauksia ovat kokoelman humaaneimpia ja lämpimästi oivaltaviajuttuja. Onkikalliolla kertoo kolmen miehen kalareissusta, jonne heidän täytyi sattuneesta syystä ottaa mukaansa yhden miehen vanhuudesta höppänä isä. Tämän Vilhon perään katsominen hoituu karskien miesten huolettomuudella. Ukon annetaan esi­merkiksi uida itsensä lähes umpijäähän kylmässä vedessä.
    Tarinassa on kolkosta uinti­retkestä huolimatta lämpöä, veljeyttä ja miehistä yhteenkuuluvuutta. Taiteellisia vapauksia -tarina repäisee Isännän irti arjen kaavoista ja vastuusta. Naisväen lähdettyä Keskiselle ostoksille, alkaa huvilarannassa tapahtua. Kaikki taiteenlajit käydään läpi kuvallisesta ilmaisusta runouteen - ja tietysti punaviinin kirvoittamalla rentoudella.

Tero Järvisen murre korosta kerrontaa, eikä pyri pääosaan. Murre tuo tapahtumille pohjalaista särmää ja sävykkyyttä.

Webmaster: Taikuritoimisto Electric EnverStat