Ilkka

Keikkalääkäri ja pitkittynyt nuoruus
Tero Järvinen: Narupöksykansaa. Romaani 194 s. Kustannus DH 2011.

Alavutelaisen Tero Järvisen (s. 1972) romaani Narupöksykansaa kertoo pitkittynyttä nuoruuttaan elävistä miehistä ja naisista, joiden elämänsisältöä ovat ulkomaanmatkat, vaihtuvat seksisuhteet, bilettäminen ja runsas alkoholinkäyttö.

Keskushenkilö Ville on kolmikymppinen keikkalääkäri, joka heittää keikan silloin tällöin, potee paniikkihäiriöitä ja lentopelkoa ja nappailee aamusella krapulaansa vitamiinijuomaa, onnellisuuspillerin sekä kipu- ja närästyslääkettä. Lisäksi hän tupakoi.

Moni ikätovereista on vakiintunut ja perustanut perheen, ja jotakin muutosta Villekin alkaa elämäänsä havitella. Hän oli aikoinaan vannonut, että ei koskaan palaisi kotiseudulleen Alavudelle, mutta sinne hän kuitenkin raskaan työkeikan jälkeen suuntaa juhannusta
viettämään. Vanhemmat ovat kuolleet, mutta hänellä on siellä tädiltä peritty mökki, rantasauna ja 25 hehtaaria metsää ja naapurissa Ahti-setä, joka on huolissaan sekä Villestä että tämän metsän kunnosta.

Ahti ja tämän naapuri Taisto ovat vanhan kansan tervaskantoja, jotka ottavat tehtäväkseen koulia Villestä miehen. He usuttavat lääkärinplantun rankametsään ja mukaan erilaisiin korjaus- ja maalausurakoihin.

Ville ei puhu enää poislähtemisestä, hommaapa Virroilta lääkärin töitäkin. Ja sitten talvella pilkkireisulla yllättää sakea lumipyry, ja pyryn keskeltä ilmestyy se elämän nainen, jonka kanssa Ville uskaltaa suunnitella tulevaisuuttakin. Eikä piristeitä enää tarvita.

Ne otsikon narupöksyt ovat kidutusvälineitä, joita stringeiksi kutsutaan. Niille samoin kuin muillekin nykyajan kotkotuksille Ahti ja Taisto päästävät räkänaurun. Pohjimmiltaan he ovat asiallisia miehiä, vaikka jutut valahtavatkin usein navan alle.

Kirja on humoristinen, mutta sitoutumisen pelkoa se käsittelee ihan vakavasti.

LEENA TUOMELA
 

Viiskunta 3.11., tiivistelmä jutusta
toimittaja Eeva-Liisa Kulju

Narupöksykansaa kertoo nykyajan ”irtolaisuudesta” ja valinnanvapauden lisääntymisestä. Elämä on täynnä erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Rajattomillakin markkinoilla on tehtävä omat valintansa ja päätettävä, mitä elämältään haluaa. Päähenkilö tekee valintansa Peräseinäjoen liikenneympyrässä. Turhahan sellaista on koko elämäänsä kiertää. Erkanemiskaistansa on valittava.
Itsekin paluumuuton kotiseudulle kokeneena Järvinen kertoo pitävänsä kotiinpaluun tematiikkaa mielenkiintoisena. Jokainen on jostain kotoisin. Nykyihmiset kokevat kuitenkin paljon juurettomuutta.
Tero Järvinen nyökkäilee myöntävästi, kun häneltä kysyy, uskooko hän rakkauteen. Kirjan alkuosassa saattaa lukijalle iskeä epäilys siitä. Ainakin usko nuoriin aikuisiin, niin naisiin kuin miehiinkin ja heidän sitoutumiskykyynsä, on koetuksella. Loppua kohden tilanne siltä osin kehittyy ja muuttuu. Lopulta päätökset syntyvät nopeasti.

“Oili Vainion runoissa kiikaroidaan pintaa syvemmälle”,