Ilkka "Danny"  Lipsanen kertoo:

Isoisäni Algot Niska – ihanteena vapaa ihminen

Isoisäni Algot Niska syntyi vuonna 1888 Viipurissa ruotsinkielisen merikapteenin, Uuraan satamapäällikön sekä Uuraan Merikorkeakoulun rehtorin perheeseen. Hänen neljästä sisarestaan tuli kaikista esiintyviä taiteilijoita. ’Agista’ tuli elämäntaiteilija ja seikkailija, jollaisia syntyy vain harvoin.

  Hän tutustui vuonna 1938 Helsingissä Fritz Altmann –nimiseen itävaltalaiseen liikemieheen, joka oli juutalainen ja pakomatkalla Suomessa. Tämä kertoi Agille, mitä juutalaisille oli Saksassa tapahtumassa. Hän pyysi apua ja niin alkoi isoisäni kylmähermoinen toiminta, joka koitui monen juutalaisen onneksi.
  Algot Niska sanoi: ”Vaikka minulta henki menisi, autan jokaista ihmistä tässä maassa, jokaista, jota vain voin auttaa.” Agi auttoi suurella sydämellä, sillä hän ei voinut ummistaa silmiään sille, mitä saksalaiset tekivät omille kansalaisilleen. Hänen ihanteensa oli vapaa ihminen vapaassa maassa.
  Agi rakasti seikkailua, häntä kiehtoi vaara ja sen voittaminen. Hän ei halunnut kerätä mammonaa. Kirjassaan hän sanoo. ”Autoin kymmenittäin köyhiä juutalaisia yli rajan saamatta edes menojani korvatuksi.”
  Osa autettavista oli varakkaita ja heidän ansiostaan Agin toiminta jatkui syksyyn 1939. Häntä loukkasi, jos häntä luultiin rahanahneeksi. Erään nuoren kihlaparin asema oli käynyt tukalaksi ja nainen sanoi Agille surkeana: ”Eikä meillä ole enää rahojakaan. Hansin liike on takavarikoitu valtiolle.” Silloin Agi murahti ärtyneesti: ”Rahaa, rahaa! On tyhmää puhua rahoista.”
  Hän hommasi juutalaisille passeja ja järjesti huikeita operaatioita, jotta tuhoon tuomitut onnettomat pääsivät vapauteen. Eräs Gestapon kynsiin joutunut ahdistunut lakimies sanoi: ”Olet hyvä mies, Agi. Että onkin vielä olemassa ihmisiä, joihin voi luottaa.”
  Algot maksoi jokaisesta väärennetystä passista ja näki paljon vaivaa saadakseen sellaisia haltuunsa. Hän maksoi sukkuloinnistaan maasta ja kaupungista toiseen ja pulitti reichsmarkkoja hotelleista ja vuokra-autoista. Kadulla hän ei voinut liikkua, sillä hänen naamansa oli julkaistu eri maiden lehdissä. Gestapo vaani hänen kannoillaan. Hän osti harhauttamisen takia jopa uusia pukuja, ulstereita ja hattuja. Hän ei ollut siinä asemassa kuin Oskar Shindler, joka lahjoi natseja ja sijoitti vainottuja tehtaisiinsa.
  Kun Saksa julisti sodan Neuvostoliitolle, Hitler sulki rajat tiukasti ja Niskankin keinot loppuivat. Niskan ollessa yhä Saksassa, hänen luokseen tuli laumoittain itkeviä ja rukoilevia ihmisiä, joita hän oli neuvonut lähtemään maasta. Kolme viimeistä passiaan hän luovutti eräälle perheelle.
  Mielikuvani isoisästäni perustuvat suurimmaksi osaksi iso-äitini ja äitini kertomuksiin. Omia muistikuvia minulla on vasta hänen viimeisiltä elinvuosiltaan. Meille lapsille ei Agista paljon puhuttu. Joskus hän saapui Poriin suuren joululahjasäkin kanssa, mutta muuten näimme häntä harvemmin. Hän asui ulkomailla, mutta kun hän palasi Helsinkiin ja mekin muutimme pääkaupunkiin, silloin tapasin isoisääni useammin. Viimeksi hän työskenteli vuoroin merikapteenina ja perämiehenä laivalla, jonka nimi Skuld oli suomeksi Velka tai Syyllisyys.
  1950-luvulla hän asui matkustajakodissa pienessä huoneessa, joka oli kapean kujan varrella Kansallisteatterin vieressä. Hän oli silloin jo sairas ja köyhä. Siellä hän kirjoitteli tarinoitaan ja tutustui aikansa värikkäimpään toimittajaan Matti Jämsään. Me lapsenlapset saimme kuulla samat kertomukset usein Agin suusta, mikä oli nuorille pojille tietysti valtavan kiehtovaa ja jännittävää, sillä hän oli mukaansatempaava tarinankertoja ja hän oli kokenut paljon sellaista, jota muut eivät olleet kokeneet. Luonteena Agi oli sellainen, että hän käyttäytyi kuin miljonääri, vaikka taskussa ei olisi ollut lanttiakaan. Äitini kertoi, että aina kun Algot astui Kämppiin, orkesteri alkoi heti soittaa laulua ”En sjöman älskar havets våg – Vain Merimies merta rakastaa”.
  Isoäitini Magda puhui entisestä miehestään vähemmän maireasti. Sen sijaan äitini suhde isäänsä oli lämmin ja arvostava. Muistan useita kertoja, kun Agi kaikki rahansa tuhlattuaan saapui meille Unioninkadulle ja istui pöydän ääreen syömään lempiruokaansa jauhe-liharisottoa. Tuhlaajapoika halusi aina palata kotiin, myöhemmin tyttärensä kotiin.
  Totta kai äitini joutui meille pojille selittämään Agin kieltolainaikaisia touhuja, mutta hän ei koskaan kutsunut isäänsä rikolliseksi vaan kertoi, että kieltolaki oli ollut huono laki, joka oli ajanut sadat tuhannet suomalaiset lain toiselle puolen.
  Kun olin yhdentoista, isoisälläni havaittiin aivokasvain. Hän joutui Hesperian sairaalaan, jossa me kävimme häntä usein katsomassa. Kerran sairaalaan tuli rouva Alli Paasikiveltä kukkatervehdys ja henkilökohtainen kirje! Agi myhäili hiljaa. Hänelle tehtiin suuri aivoleikkaus, jonka seurauksena hän menetti puhekykynsä ja kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin 28. toukokuuta 1954.
  Helsingin juutalaisen seurakunnan vanhin piti kauniin muistopuheen ja lopetti toteamalla, että Niskan teos Över gröna gränser (Yli vihreän rajan) tulee aina olemaan kunniapaikalla Jerusalemin yliopiston kirjastossa. Jerusalemiin on istutettu myös palmu Algotin kunniaksi. Sanassa sanotaan: ”Joka pelastaa yhden ihmisen elämälle, se saa paljotkin synnit anteeksi.” Agi ajatteli: Sen minkä teet yhdelle, teet jokaiselle meistä.
  Vaikka Agi oli minulle lapsuudessa etäinen, hänen vaikutuksensa minuun on ollut suuri ja hänen kohtalonsa on puhutellut minua läheltä. Kun aikoinaan yritin rakentaa omaa itseluottamustani, minulle oli tärkeää ajatella, että suvussa oli mies, jolla oli ollut voimaa ja uskallusta kulkea omaa tietään. Totta kai luin innolla myös Agin jalka-pallourasta Viipurin Susissa ja Suomen maajoukkueessa. Mielessäni toivoin perineeni Agin jalkapallogeenit. Hänhän edusti maatamme muun muassa Tukholman olympialaisissa 1912. Suomi voitti Italian ja Venäjän ja eteni aina välieriin asti. Agi teki jopa maalin.
  Suosioni huipulla halusin muistaa isoisääni laululla. Ehdotuksestani Kari Kuuva ja Jyrki Hämäläinen tekivät laulun Seikkailija. Olen muutenkin kiinnostuneena seurannut Algot Niska -legendan elinvoimaa. Miten hänen kirjojaan yhä luetaan ja kuinka hänen seikkailuistaan kerrotaan tarinoita.
  Kerran kun olin esiintymässä Silja Linella Turku-Tukholma-reitillä, kapteeni kutsui minut komentosillalle. ”Katsokaa”, hän sanoi. ”Juuri tässä kohtaa äidinisänne loikkasi häntä kuljettaneesta laivasta. Ja tuohon saareen hän ui pakoon takaa-ajajiaan.”
  Tiedän, että Algot Niska on varsinkin Ahvenanmaan saariston asukkaille todellinen vapauden symboli. Hän oli suuri romanttinen seikkailija, komea ja hyväkäytöksinen seuramies, kielitaitoinen gentlemanni, sisukas ja uhkarohkea, eräänlainen oman aikansa James Bond. Kun talvisota syttyi, hänet värvättiin päämajan tiedusteluosaston vakoojaksi, ja hän esiintyi nimellä Ernst Ovesén. Hän sai käyttää erikoisosaamistaan erilaisissa tiedustelutehtävissä isänmaan hyväksi talvi- ja jatkosodan aikana. Jo vuonna 1918 hän oli osallistunut valkoisten puolella Suomen kohtaloihin - vapaussotaan.
  Agin henkinen perintö on ollut tärkeä omillekin lapsilleni. Hän teki rohkeana ihmisenä mitä halusi - aina jotain jännittävää. Yksi hänen unelmiaan oli maailmanympäripurjehdus. Murrosikäisenä Juha-poikani päätti lähteä vesiskootterilla yli Suomenlahden Tallinnaan. Lähtöpäivän aamuna tuuli puhalsi 16:sta metriä sekunnissa, joten pyysin Juhaa jättämään yrityksensä toiselle päivälle. Hän naurahti ja sanoi: ”Alä huoli, minähän olen Algotin sukua!” (Osittainen lähde: Saska Snellman: Danny. WSOY, 2000)

Ilkka ”Danny” Lipsanen