Sosiaalihammaslääketieteen emeritusprofessori Pentti Alanen on julkaissut useita artikkeleita ja kirjoja lääketieteen tieteenfilosofiasta. Hänen mielenkiintonsa kohteena on ollut erityisesti hermeneutiikka ja fenomenologia sekä niiden rooli lääketieteellisessä ja luonnontieteellisessä ajattelussa.

Uusimmassa kirjassaan Alanen toteaa, että ”filosofian yksi keskeinen tehtävä on kohottaa itseymmärryksen astetta, lisätä tietoisuutta siitä, millaiset ajatustottumukset ja tulkinnat ovat aina mukanamme.” Tutkijan täytyy toisin sanoen ymmärtää perusolettamustensa perusteet ja rajat, jotta hänen esittämänsä tutkimustulokset ja hänen niistä esittämänsä johtopäätökset ovat loogisesti kestäviä.

Alanen kritisoi varsinkin polulaaritieteellisessä kirjoittelussa usein esiintyvää ajatusta, että maailma on välittömästi havaittavissa ja että tiede edistyy nokkelan havainnoitsijan kirjaamien havaintojen pohjalta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Puhdasta havaintoa ei ole olemassa, vaan ”…jokainen havainto on jonkun tekemä havainto, jokainen koe on jonkun tekemä koe. On silloin väistämätöntä, että havainnon tai kokeen tekijä on olemassa ennen havaintoa.” Tutkija tarkastelee maailmaa aina omasta aikaan ja paikkaan sidotusta näkökulmastaan, joka muokkaa paitsi havaitsemisen tapaa, myös sitä, mikä muodostuu havainnoinnin arvoiseksi kohteeksi. Kaikkiin havaintoihin sisältyy etukäteisoletuksia tutkittavan kohteen luonteesta, jotka määrittävät mitä tutkimusvälineitä tarvitaan kohteen tutkimiseen. Nämä etukäteisoletukset eivät synny tyhjästä, vaan tutkijan suhteesta maailmaan ja sen ilmiöihin sekä oman aikansa tiedeyhteisöön ja sen asettamiin määritelmiin ja ehtoihin tieteellisen tutkimuksen luonteesta ja menetelmistä. Maailma ei avaudu meille objektiivisena tutkimuskohteena, vaan oman esiymmärryksemme kautta. Tämä esiymmärrys muodostaa tutkijalle hermeneuttisen kehän ja tästä esiymmärryksestä tutkijan tulee olla tietoinen tutkimuskohdetta ja tutkimusmenetelmiään valitessaan.

Alanen siteeraa kirjassaan laajalti aiheesta kirjoittaneita suomalaisia tieteenfilosofeja, ja kirja onkin hyvä johdatus vähemmälle huomiolle jääneeseen suomenkieliseen tieteenfilosofiseen keskusteluun. Teos on kuitenkin tieteenfilosofian alkeisteokseksi liian syvällinen. Alasen varhaisempi teos Luonnontiede, lääketiede, tieteenteoria (Gaudeamus 1989) soveltuu tätä paremmin johdatukseksi lääketieteen tieteenteoreettisiin ongelmiin. Tutkijakoulutuksessa Hermeneuttista kehää voi hyvin käyttää syventävänä lukemistona tieteellisten havaintojen problematiikasta.

— Tampereen yliopiston yleislääketieteen professori (ma.) Raimo Puustinen



Palaa kirjailijan sivulle