Alavudella syntynyt, nykyään Hattulassa asuva Jari Haapa-aho aloitti kirjoittamisen vuonna 2006 jäätyään pois aktiivisesta työelämästä. Esikoisromaani Noitavalkea ilmestyi 2008. Teos on tosielämään perustuva kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Alavudelle Jarin lapsuuteen, jolloin keskiolut vapautui ja suomalainen yhteiskunta muuttui pienessä hetkessä peruuttamattomasti.

Romaani sai hienon vastaanoton ja sitä kiiteltiin rohkeudesta puhua vaikeista asioista. Vaikka kirjan tapahtumat ovat varsin traagisia ja lukijan tunne-elämää koetellaan, jää päällimmäiseksi tunteeksi usko siihen, että elämä kantaa. Haapa-aho on kuvannut Noitavalkeaa tarinaksi toivosta ja epätoivosta, mikä on varsin osuva määrittely.

Jari Haapa-ahon toinen romaani on Hengitä edes hiljaa (2010). Tekijä jatkaa samojen kysymysten parissa, mihin Noitavalkea jää. Hengitä edes hiljaa on itsenäinen romaani, mutta sen voi lukea myös Noitavalkean jatkona. Eletään 1970-luvun puoliväliä ja rakentamisen hullut vuodet ovat menossa. Haapa-aho on koulutukseltaan rakennusmestari ja se näkyy. Hän kuvaa värikkäästi ja ammattimaisesti tuon ajan rakennustyömaata. Kirjassa on vahva elämisen maku. Kun Noitavalkea on kertomus toivosta ja epätoivosta, Hengitä edes hiljaa on romaani uskosta ja epäuskosta. Teos kuvaa koskettavalla tavalla, kuinka rakentajan uraa aloittavan Anteron ja vaikean sairauden kanssa taistelevan Olavin elämät ovat leikanneet toisiaan. Eräs puhumaton asia luo heidän välilleen vahvan siteen. Lukijan mielialat vaihtelevat herkästi itkusta nauruun.

Kirjailija Jari Haapa-aho sanoo:

”Elämässäni ehkä merkittävimmät taakat ovat syntyneet siitä, että elämässäni on aina ollut jonkinlaisia pieniä tai suuria salaisuuksia. Olen halunnut kirjoillani murtaa kollektiivisen vaikenemisen kulttuuria. Saamastani palautteesta päätellen olen siinä myös jossain määrin onnistunut. Olen saanut elää antoisaa, mielenkiintoista ja värikästä elämää. Se on laittanut minut monta kertaa polvilleen, mutta en pidä sitä huonona asia. Lukuisten 'kyykyttämisten' seurauksena olen saanut katsella ympäristöäni kuin omaa sisäistä maailmaa uusien lasien lävitse. Toivon, että romaaneissani avautuu lukijoille kyynelten suolainen maku ja tulee tunne, ettei elämää kannata pelon takia jättää elämättä.”