Eila Saukkonen / Valkeakosken Sanomat (16.10.2014)
Tunteita ja muistamista
Lumi sammutti tähdet -runokirjan on kirjoittanut ihminen, joka kulkee mielellään luonnossa. Kiire karisee metsässä.
Teokseensa Leila Hiissa on valinnut runoja kahden teeman alle: tunteet ja muisti. Sivuilla on rakkautta, surua ja ikävää. Se, miten ja mitä ihminen muistaa, taas liittyy aikuisopettajan työhön.
Hiissa haluaa kirjoittaa niin, että kukin lukija voi ymmärtää. Taitavana kirjoittajana hän rakentaa myös kerroksia.
Hiissa itse rakastui sanoihin jo kieliä opiskellessaan. Kurssikirjallisuutta kahlatessaan nuori Leila huomasi, miten pienesti asiat voi ilmaista. Hän kirjoittaa itsekin hioen, tiiviisti.
Kirjoittajaryhmän ohjaaja huomautti silti Leila Hiissalle liiallisesta adjektiivien, laatusanojen, viljelystä. — Runo on taulu, jonka maalaan sanoilla ja välimerkeillä. Miten visuaalikko voisikaan jättää pois adjektiivit, värit?
Runoissa on paljon ”minä”-muotoa. Leila Hiissa kertoo erilaisista ihmisistä asettuen heidän asemaansa, ei silti itsestään. Turkoosin merenkin rannalla kävi joku muu.
Palaa kirjailijan sivulle