Alueviesti: Minna Isotalo
Pieni muistitikkutyttö, kännykkäviestejä lähettelevä hammaspeikko ja kiireisen yh-isän pulmat. On noitatyttö Vammalasta - kuuluisan Valpuri Kynin jälkeläinen tietysti, Häijään Tanssikrouvista seuraa löytävä leskimies, bändi nimeltä Animal sekä Tomi Kontio ja Tuomas Kyröstä. Sastamalalaisen Jukka Jussilan satukokoelma Olipa kerran vilisee viittauksia vanhoihin satuklassikoihin, hulvattomia sattumuksia ja monenkirjavia henkilöhahmoja.
"Olen yhdistänyt uutta ja vanhaa, seikkailuhenkeä ja huumoria. Muutamat tarinat ovat uusia versioita tunnetuista saduista. Aina satuja on muokattu uudelleen ajan henkeen sopiviksi. Rajana on vain mielikuvitus", satusedäksi itseään kutsuva Jussila miettii.
Niinpä niin. Jos Tuhkimosta ammentaa nykypäivään, voi syntyä vaikkapa tarina tuhkanharmaat hiukset omaavasta punkalaitumelaisesta runotytöstä, joka ihastuu Dinosaurus-heviyhtyeen kitaristiin. Valloittavan miekkosen oikea henkilöllisyys paljastuu erikoisen kitaran ansioista.
Kekseliäs satusetä on inspiroitunut myös pääsiäisen perinneherkuista. Yhdessä kokoelman saduista Suomalaispoika Heikki huiputtaa englantilaisen prinsessan naimisiin syömällä saavillisen ruokamultaa, joka on oikeasti mämmiä.
"Tarinat saavat usein alkunsa jostakin pienestä oivalluksesta. Kirjoitan myös runoja, novelleja ja aforismeja, mutta pidän saduista, koska niissä voi tapahtua mitä vain hassua."
Jukka Jussilan on ammentanut kirjoittamiseensa monet kerrat Sastamalan opistosta. Kursseilla on myös samanhenkistä seuraa. Jussila tuumaa, että elämä olisi paljon köyhempää ilman kirjoittamista ja kursseilla muodostuneita ystävyyssuhteita.
Moni pöytälaatikkoon tekstejä naputteleva haaveilee tuotostensa julkaisemisesta. Jussilan mukaan opettaja Tiina Laaniselta sekä muilta kirjoittajilta saatu palaute rohkaisee ja kannustaa yrittämään.
"Minulle ja monille muillekin ensimmäinen julkaisu on ollut opiston antologia. Niillä on todella merkitystä. On hienoa, että Sastamalassa kirjoittamista voi harrastaa monipuolisesti. Monesti kurssilla syntyneet ideat jäävät elämään ja jalostuvat lisää kotona."
Jussilan tavoitteena on kirjoittaa lisää erilaisia tekstejä ja tietysti saada niitä myös julkaistuksi. Olipa kerran on jo saanut mukavaa huomiota osakseen, sillä se on valittu mukaan kisaamaan Lastenkirjainsitituutin Punni-palkinnosta. Palkinto jaetaan keväällä kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta.
"Punni-kisaan pääsy oli iloinen yllätys. Se luo uskoa omiin kykyihin."
Takaisin kirjailijan sivulle