"Lahjoitamme jokaisesta myymästämme Verdianin tarusto: Dri'lianin pyhättö kirjasta euron Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle, joka pyrkii tarjoamaan lapsille turvallisen sairaalaympäristön. Ainoa tapa katkaista sisäilmaongelmien kierre Suomessa on ennaltaehkäisevä työ — puhtaat tilat jo lapsena."
— Joni Lappalainen
(Keräys kestää 31.12.2014 saakka.)

Verdianin tarusto oli sidottu elementtikivien ympärille. Päähenkilö oli jo vuoden 2007 hahmottelussa ihmispoika Feron. Tarina jäi tuolloin pöytälaatikkoon odottamaan oikeaa hetkeään — vuotta 2013. Edellinen vuosi oli muuttanut paljolti Jonin elämää, kun hän sairastui vakavasti hometoksiineista opiskellessaan ammattikorkeakoulussa. Koulu jäi kesken sairauskierteiden pahentuessa, kunnes hänellä diagnosoitiin sisäilmasairaus, monikemikaaliyliherkkyys, krooninen väsymysoireyhtymä, epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta, migreeni ja astma.
Lääkitykset sekä lisäravinteet — mutta ennen kaikkea altistuksen välttäminen — toivat helpotusta oireisiin. Vähitellen terveys koheni. 2013 valtasi halu jatkaa tuota pöytälaatikkotarinaa jo siksi, että nyt oli vapaata aikaa. Joni opiskeli rinnalla avoimessa yliopistossa ja tuli myöhemmin hyväksytyksi näillä opinnoilla Itä-Suomen yliopistoon sosiaalitieteiden päätoimiseksi tutkinto-opiskelijaksi Kuopioon. Verdianin tarustoon oli helppo samaistua, upottautua mielenkiintoiseen fantasiamaailmaan, joka syntyi pelkän mielikuvituksen tuotteena. Harrastuskirjoittamisesta tuli pian jotakin, mitä tuli tehtyä enemmän ja enemmän. Hupi muuttui todelliseksi paloksi.
Kirjoittamalla oman kirjansa ja julkaisemalla sen Joni haluaa antaa esimerkin muille terveytensä kanssa kamppaileville — varsinkin usein vääryyttä kokeville sisäilmasairaille sekä CFS-potilaille — ettei mikään ole mahdotonta, kun uskoo itseensä sekä tekemiseensä. Elämä on vaikeaa, mutta tärkeintä on säilyttää oma itseluottamus. Jokainen meistä CFS-potilaista on tullut tähän maailmaan selviytymään, joten ei anneta sen potkia päähän.
— Kiitos lukijoilleni, joiden toivon viihtyvän kirjani parissa.
Joni Lappalainen

Verdianin tarusto: Dri'lianin pyhättö
Verdian syöksyy epätasapainoon, kun maailmaa ylläpitävät elementtikivet anastetaan vääryydellä pois omalta paikaltaan Dri'lianin pyhätöstä. Vasta 15-vuotias Feron herää aamulla outoon uneen, joka myöhemmin osoittautuu mystisen jumalkansan perilliselle suoduksi ylivertaiseksi kyvyksi. Tuon kyvyn avulla Feron kykenee näkemään muualla tapahtuneita asioita ennalta tai samaan aikaan. Feronin elämä muuttuu entisestään, kun valkohaltiain kuningatar ottaa häneen yhteyttä, opastaen nuoren ihmispojan Vindirraan, keskelle mystiikkaa, jota ympäröivät haltioiden lisäksi myös monenmoiset fantasiaeläimet. Hän joutuu jättämään aiemman elämänsä taakseen ja aloittamaan seikkailun, joka johdattaa hänet Verdianin pääkaupungista aina suurille jäätikköalueille asti. Syntyy huikea tarina, jollaista jokainen meistä on odottanut jo pitkään. Dri'lianin pyhättö on 1. osa neliosaisessa Verdianin tarusto -sarjassa. Dri'lianin pyhättö on kirjailija Joni Lappalaisen harvinainen esikoisteos, joka täyttää lupauksensa salaperäisestä ja mielenkiintoisesta fantasiasta.ISBN 978-952-7066-00-3