KUSTANNUS HD

Sami Männistö

Ravikuja 1, 32200 Loimaa
puh. 050 3639 195





Sami Männistö (s. 1969) on turkulainen filosofian maisteri ja Loimaan seudun historian tuntija. Hän oli mukana avaamassa Syrjämän taiteilijakotia yleisölle 2009 ja toimii yhä oppaana talossa. Hänen aikaisempaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu Köyliön vanhaa rakennuskantaa käsittelevä kirja sekä kymmeniä eri yhteyksissä julkaistuja artikkeleita.







Viljo Syrjämä — taiteilijan tarina
Oripääläinen Viljo Syrjämä (1914-1976) eli tuttavien kesken ”Syrjämän Ville” oli lahjakas ja monipuolinen taiteilija, jonka tuotantoon kuului niin maalauksia, veistoksia kuin grafiikkaakin. Nykyään hänet muistetaan parhaiten ateljeekoti Villa Villestä, jonka taiteilija rakensi lähes kokonaan omin käsin. Taiteilijan taipaleelle mahtuivat niin Kainuussa vietetty lapsuus, oppivuodet Turussa ja Helsingissä sekä raskaat sotavuodet ja viimein ura opettajana ja taiteilijana Oripäässä. Kuka Viljo Syrjämä oli? Miten Paltamossa syntynyt Syrjämä päätyi taiteilijaksi ja opettajaksi Varsinais-Suomeen? Miksi hän rakensi Oripäähän San Marcon luostaria muistuttavan talon? Sami Männistön kirjoittama elämäkerta on ensimmäinen Syrjämää käsittelevä teos. Teos valottaa sekä taiteilijan elämää että hänen taidettaan. Kirja nostaa päivänvaloon myös toisen tuntemattoman taiteilijan eli Syrjämän isoisän Gustaf Adolf Selinin, joka toimi taiteilijana Porissa 1860-luvulla.

ISBN 9789527066065