KUSTANNUS HD

Pentti H. Tikkanen — Lapin vuoden kierto

Metsäpuro 16, 10210 Inkoo
puh. 050 3639 195





Perukka ja perukkalainen

Suomen Perukka on kuin Lappi niin maantieteellisesti kuin etelän ihmisten ajatuksissa. Monen mielestä Lapissa elävät vain sudet ja pirut, mitä nyt sitten keväisin sinne eksyy hankikelien aikaan tai syksyn ruskamatkalle oikeita ihmisiä. Vanha lappalainen taru kertoo, että kun Jumala loi maailmaa, niin hän heitti pirun alas taivaasta ensimmäisen purkupyryn aikana, heti ruskan jälkeen. Niin tuli tuota pehmeää ja kavalaa maan pinnalle ihan koti­tarpeiksi ja jopa Tielaitoksenkin mielestä.

Kun puhun tässä kirjassani Perukasta, tarkoitan sillä Pellon Konttajärven Rovanpään takana olevaa Sivakkajärven ja Repojärven välistä aluetta ja perukkalainen minä olin aina vuoteen 2001 vuodesta 1980 lähtien. Olin aikoinani sisarvainaani Hilkan ja hänen miehensä Yrjön luona käydessäni Tervamellassa vuonna 1956 päättänyt, että kunhan pääsen armeijasta täysin palvelleena (25 ja risat) rakennan kesämökin Sivakkajärven rantaan Tervamellan naapuriksi ja muutan sinne asumaan. Mai­semat olivat mielestäni sen verran kiehtovat.

Unelmani piti toteuttaa. Kun pääsin eläkkeelle, niin siirryin rakentamaan pytinkejä. Ensin rakensin Hämypirtin ja kun sen olin saanut valmiiksi, oli tien toiselle puolelle rantasaunan ja lämmitettävän aitan vuoro. Kun ne oli uudis­tettu niin minun hullun päähän tuli, että pitää rakentaa erillään oleva päärakennus. Niin se nousi rinteen puoleen väliin Tervamellan taakse. Sen ristin Revonpääksi. Kymmenkunta vuotta meni siinä rakennellessa ”hökkeleitä”. Kuten eräs kateellinen sanoi. Kai minä olisin asunut Revonnokassa kuolemaani asti, mutta kun ihminen vanhenee ja viisastuu ja kun siltä vielä menee terveys, niin se ajattelee, että kyllä kai sitä voisi asua ruuhka-Suomessakin.

Ensin meni oikean käden olkapää melkein virattomaksi, kun rakennusteline sortui. Minä putosin, sillä en ollut varannut laskuvarjoakaan tuolle toista metrin ilmalennolle. Niin vain tuntui, että Perukasta on lähdettävä, sillä nuoremmista Tikkasista ei ollut tilalle muuttajiksi, ja niin minun unelmani piti hylätä. Niistä jäi tosin nippu hyviäkin muistoja. Kirjoitin siellä muun muassa pakinoita moneen lehteen perukkalaisena.

Siinä tuli tutuksi Pohjolan Sanomat, Lapin Kansa ja monet etelän lehdet aina Ilkkaa ja Vaasaa myöten ja mitä niitä olikaan. Nyt nämä ovat kaikki jääneet minun puolestani menneisyyteen, muun muassa eräs lehti, johon olin purkanut Lapin tuntojani kymmenen vuotta ja kerran kirjoitin pakinan sinne, että olen kirjoittanut tähän lehteen jo kymmenen vuotta. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä, sillä lehteen oli valittu juuri uusi päätoimittaja ja sain häneltä kirjeen, ettei lehti voi julkaista enää Lapin asioista. - Kiitos vaan ja onnea elämällenne, hän toivotti. Syyksi päätoimittaja mainitsi muuttuneen taloudellisen tilanteen maassamme!

Revonnokasta luopuminen oli minulle kova paikka, mutta näin jälkeenpäin asiaa tarkastellessani olen tullut siihen tulokseen, etteihän yli seitenkymppinen ukko olisi siellä voinut asua ja pitää toista sataa metriä talvista tietä lumesta vapaana. Ja kun sitten vielä minun rintaani tehtiin täysremontti: neljä ohitusta, aortan läppä ja tahdistin. Siinä olivat varaosat jo loppua Rovaniemeltä ja Oulusta, niin oli siirryttävä ihmisten ilmoille ja niin vain kävi, että asun nyt Turussa. En ole täällä ensimmäistä kertaa, vaan olen asunut perheineni vajaan vuoden nuorena kersanttina Heikkilän kasarmilla oppilaiden kouluttajana ja joukkueenjohtajana. Perukka ja Lappi ovat jääneet minun kohdaltani historiaan, mutta eivät mielestäni. Joka ainoa päivä ajatukseni viihtyvät Lapissa liki neljäkymmentä vuotta olleena. Monet ystävät ovat jääneet sinne, mutta muistot elävät ja muistoissani Lappi säilyy muutakin kuin muistorikkaana ja rakkaana elämäni vaiheena. Ne muistot ovat pakottaneet minua kirjoitta­maan tämänkin kirjan, mihin olen koonnut Lapin pakinoitani ja näin lukijani pääsevät mukaan tähän ja omaan Lapin seikkailuunsa.


Palaa kirjan sivulle