
Tuisketta
Esko Tuiskun Tuisketta -kirja on mitä mielenkiintoisinta luettavaa. Se on avoin, välitön, huumorintajuinen ja herkullisen napsakka. Metsätalousinsinööri on ollut kuin ikiliikkuja, tavannut elämänsä varrella kiinnostavia ihmisiä ja persoonia laidasta laitaan, johtajista talon emäntiin ja isäntiin ja puukauppojen hierojiin niin "ettei sanotuksi saa". Tämän kirjan parissa aikasi ei mene hukkaan.ISBN 978-952-7244-25-8

Hullumminkin olisi voinut käydä — Muonamiehen pojan muistelmia
Isäni, muonamies Pertti Samuel Tuisku oli kotoisin Saarijärven Mahlun kylästä, Emil ja Eeva-Sofia Tuiskun (os. Hänninen) kahdeksanlapsisen perheen neljänneksi vanhimpana. Sisaruksista oli poikia kuusi ja tyttöjä kaksi.Muonamies oli maatyöläinen, jonka kuukausipalkasta rahapalkan ohella osa koostui maataloustuotteista, muonasta. Kenties tästä johtuen puhuttiin muonamiehistä.
Vietin lapsuuteni Suontaan kartanossa, jolloin omien kokemusteni lisäksi kuulin muonamiesten kertomuksia muonamiehistä ja heidän perheistään ja oloistaan 1930-luvulta alkaen muonamiesluokan hiipumiseen asti. Kerron niistä niin kuin ne muistan.
Tein kartanossa maa- ja metsätöitä, kunnes viisitoistavuotiaana pääsin metsäharjoittelijaksi. Siitä monivaiheinen elämäni metsä- ja vähän muissakin hommeleissa jatkui.
ISBN 978-952-7066-46-1