Suuri asejuna Pietarista — arvostelumenestys!








Ilkka Kuosmanen / ESS

Pohjanmaan mies punikkien asialla

Antti tuuri teki kirjan punakapinallisten suurmiehestä

Kuulkaa, nyt ovat maailman­kirjat sekaisin. Antti Tuuri, tuo pohjalaisista kirjailijoista poh­jalaisin, on tehnyt kirjan Eino Rahjasta.

Leninin turvamiehenäkin palvellut Rahja (1885-1936) on jäänyt historiankirjoihin yhtenä suurimmista punikki­päälliköistä. Erityisesti hänet muistetaan asejunasta, joka kuljetti kapinallisille tonneit­tain aseita ja ammuksia Pieta­rista tammi-helmikuun vaih­teessa 1918.

Virallisessa historiankir­joituksessa Rahja on leimat­tu juopoksi ja räyhähengeksi, mutta Tuurin kirjan kansien välistä lukijaa katselee kovasti erilainen mies. Siinä on kun­nollinen, juuri avioon men­nyt Eino, joka ohjaa asejunan määränpäähänsä vaikeuksis­ta välittämättä.

Käytännössä Antti Tuuri on siis kirjoittanut punapäällikön sankaritarinan. Että ei taida tä­män jälkeen olla paljon Lapu­alle menemistä?

— Päinvastoin. Luulisin, et­tä juuri Lapualla innostutaan Eino Rahjan kaltaisista suo­ran toiminnan miehistä, Tuu­ri sanoo.

Väärin ymmärretty Rahja

Antti Tuurille punaisten suuri asekuljetus oli vielä pari vuot­ta sitten tuntematon pala his­toriaa. Sitten loimaalaisen Kustannus HD:n Arto Pietilä soitti ja pyysi Tuuria kirjoitta­maan siitä kirjan. Hyvä tarina vei Tuurin mennessään.

— Sehän on kuin villin län­nen seikkailu! On tämä suuri asejuna keskellä erämaata, ja mistä tahansa saattavat inkka­rit milloin tahansa hyökätä sen kimppuun, Tuuri hehkuttaa.

Tuuri alkoi penkoa arkistoja. Mitä enemmän hän löysi tieto­ja asekuljetuksesta, sitä enem­män myös Eino Rahjan kohta­lo alkoi kiinnostaa.

— Venäläisen arkistomate­riaalin mukaan hän oli varsin rivakka sälli. Suomessa Rah­ja ei kuitenkaan sopinut sen paremmin oikeiston kuin de­mareidenkaan sankariksi, sillä hän oli kovan linjan kommu­nisti, Tuuri huomauttaa.

Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen Rahja pakeni monien muiden punapäälliköiden ta­voin Venäjälle. Hän yleni pu­na-armeijassa kenraaliluutnantiksi ja sai sotilaan hauta­jaiset kaikkine kunnianosoi­tuksineen.

Siis sittenkin tyypillinen Tuurin sankarihahmo?

— Joo, ehkä vähän. Tykkään tällaisista aikaansaavista tyypeistä. Ja kyllähän sitä kirjailijana asettuu mielellään alta­vastaajan asemaan, Tuuri tuu­mii.

Merkityksetön lasti

Kuten Tuurin kirjat yleensäkin, Suuri asejuna Pietarista on pit­kälti dokumentaarinen. Kirja seuraa junan ja Rahjan veljes­ten matkaa Pietarista Helsin­kiin ja lopulta Tampereelle.

— Siinä on kaikki faktat, jot­ka vaan asiasta löysin. Ja tilke­kohdatkin on täytetty asioilla, jotka ovat hyvin todennäköi­siä, Tuuri painottaa.

Vaikka asejuna pääsi val­koisten vastarinnasta huoli­matta päämääräänsä, ei junan lastilla — noin 15000 kivääriä, 30 konekivääriä, 10 kenttätyk­kiä, kaksi panssariautoa ja pa­ri miljoonaa patruunaa — ollut sodan lopputuloksen kannal­ta juurikaan merkitystä. Aselastin saapuminen lähinnä pitkitti kapinaa, joka oli alus­ta asti tuhoon tuomittu.

Aseet tulivat aivan liian myöhään. Ja kyllähän se peli oli pelattu jo silloin, kun kor­tit jaettiin. Mannerheimilla oli sentään kokemusta kokonais­ten armeijakuntien johtami­sesta, kun taas punaisilla oli heittää peliin lähinnä toimit­tajia, näyttelijöitä ja sorvarei­ta, Tuuri vertaa.

Naiset ensin sotaan

Vaikka Tuuri tekee Eino Rah­jasta sankarin, ei kirja muuten anna kovin mairittelevaa ku­vaa punaisten sodankäynnis­tä. Kapinasta tykätään turista, mutta lämpimistä sisätiloista ei mielellään poistuttaisi. In­nokkaimpia rintamalle lähti­jöitä ovat punakaartin naiset. Toisaalta valkoistenkaan toiminta ei ollut kansalais­sodassa aina viimeisen pääl­le organisoitua. Tuurin mu­kaan esimerkiksi Joutsenos­sa sattui niin, että valkoiset pääsivät hiipimään punaisten miehittämään kaupunkiin, lähinnä siitä syystä, että molem­pien puolien vartiomiehet oli­vat valinneet saman tunnussa­nan. Se oli niinkin mielikuvi­tuksellinen kuin "Joutseno".

— Tilanne paljastui vasta yön pimeydessä, kun kaveri huo­masi tupakkaan tulta kysyes­sään, että toisella vartiomie­hellä onkin aivan vääränvä­rinen nauha käsivarressaan, Tuuri hymähtää.

Tuuri luottaa vanhaan tekniikkaan

Antti Tuuri syntyi Kauhaval­la 1.10.1944. Hän asuu nykyi­sin Helsingissä, mutta viettää edelleen paljon aikaa Pohjan­maalla.

— Ostin hiljattain pienen maatalon Korsnäsin pitäjästä Molpen kylästä. Se on muuten maailman ruotsinkielisin kun­ta, Tuuri tietää.

Parikymmentä romaania julkaissut Tuuri kirjoittaa kaik­ki kirjansa edelleen mekaani­sella kirjoituskoneella, kah­teen kertaan. Kirjassaan Kuin­ka kirjoitan romaanin (Art House, 2004) hän sanoo kyllä käyttävänsä tietokonettakin, muun muassa haukkumakir­jeiden kirjoittamiseen.

Nuoruudessaan Tuuri luki paljon muun muassa Heming­wayta ja Kiveä, mutta kirjoitta­essaan hän lukee yksinomaan Georges Simenonin Maigret­ poliisiromaaneja. Niitä on työ­huoneen kirjahyllyssä nelisen­kymmentä.

— Jos lukisin jotain korkea­kirjallisempaa, siitä saattaisi tarttua jälkiä omaan tekstiini, Tuuri perustelee työtapaansa.





Markku Kulmala / Ilkka

Leninin lahjapyssyjä tuomassa

Antti Tuuri: Suuri asejuna Pie­tarista. Romaani. 203 s. Kustan­nus HD 2006.

Vuoden 1918 tapahtumat ovat olleet yksi itsenäisen Suo­men kipupisteistä jo lähes sadan vuoden ajan. Aihe on ollut han­kala historiantutkimuksellekin, sillä veriselle veljessodalle ei ole löydetty edes kaikkien hyväksy­mää nimeä.

Sisällissodat nostavat esiin ih­misten raadollisimmat puolet. Suomessa vuoden 1918 terroria on selitetty mm. sillä, että rivi­miehissä oli paljon nuoria, mel­kein lapsia, joiden empatiakyky ei ollut kehittynyt. Mutta se on vain yksi selitys.

Vihollisen demonisointi kuu­luu aina sotaan. Vapaussodas­sa tai kapinassa huhut ja tiedot raakuuksista saavuttivat nope­asti taistelevat joukot. Kaikille oli selvää, että tässä sodassa jo­ko tapetaan tai tullaan tapetuksi, vaihtoehtoja ei ollut. Armo ei kuulunut sodan sanavarastoon.

Uusi näkökulma

Antti Tuuri on käsitellyt vapaus­sotaa tuotannossaan varsin pal­jon. Pohjanmaa-sarjassaan hän valottaa sodan jälkiseurauksia yhden suvun ja maakunnan mittakaavassa. Hakalan suku on lä­pileikkaus kahtia jakautuneesta Suomesta, jonka on 2000-luvulle tultaessa jo pakko tehdä sovinto menneisyytensä kanssa.

Kaunokirjallisuudessa vuo­den 1918 tapahtumia joudu­taan aina katsomaan Väinö Linnan Pohjantähti-eepoksen läpi. Se haastoi historiantutki­muksenkin. Kaunokirjallisuus ei ole ”totta”, mutta sen avulla on päästy lähimmäksi ihmisiä ajan virrassa.

Antti Tuuri on usein kirjoittanut poikkeuksellisista ihmi­sistä, uskonsa vuoksi vainotuis­ta ja onnenetsijöistä. Suuri aseju­na Pietarista katsoo vapaussotaa poikkeuksellisesta näkökulmas­ta, sillä kertojana on Eino Rah­ja, yksi punaisten legendaarisim­mista johtajista. Hänen utopian­sa oli sosialismi vallankumouksen kautta myös Suomessa.

Tuurin näkökulma on ennakkoluuloton ja rohkea kurkistus demonin sieluun. Sellaisina pu­naisten johtajat on historian tutkimuksessa nähty. Mutta Tuuri ei olisi Tuuri, ellei hän näkisi ih­mistä pahan lävitse.

Hyväksyä ei tarvitse, mutta ymmärtää voi.

Leninin henkivartijana

Eino Rahja oli veljiensä Jukan ja Jaakon tavoin pietarinsuomalai­nen bolsevikki, joka edusti SKP:n militanttia siipeä. Eino Rahja oli ollut itsensä Leninin henki­vartija Lokakuun vallankumo­uksessa.

Siksi hän uskalsi myös pyytää Leniniltä allekirjoituksen pape­riin, jolla Suomen punaiset sai­vat aseita Petropavlovskin lin­noituksen valtavista varastoista.

Romaani kertoo asejunan las­taamisesta ja vaivalloisesta matkasta sotaa käyvään Suomeen talvella 1918.

Punaisten heikosta sodanjoh­dosta kertoi jo se, että vallanku­mous julistettiin alkaneeksi en­nen kuin joukoilla oli kunnon aseistus.

Yksinäinen kertoja

Romaanin kertojana Eino Rahja vertautuu hyvin Tuurin yksinäi­siin mieskertojiin. Hän on suora­viivainen mutta tarkkaileva, aatteellinen mutta huumorintajui­nen, kova mutta inhimillinen. Hän tuomitsee raakuuden, jo­hon jotkut punaisten johtajista syyllistyivät. Hän kaipaa sotaankin moraalia, eikä uskalla luottaa yhteenkään ihmiseen.

Yhtäläisyydet Martti Haka­laan, Talvisodan kertojaan, ovat silmiinpistäviä. Vaimo hyvästel­lään rautatieasemalla lakonises­ti kuin liikekumppani. Samalla tavalla miehet näkevät osansa maailman rakentamisessa työ­nä, joka pitää hoitaa, kun se oli hoidettavaksi annettu.

Toiminnan miehet ottavat etäisyyttä sodan fraseologiaan ja näkevät, että armeijat koos­tuvat työnsä äärestä temmatuis­ta tavallisista ihmisistä. "Saata­na, tämmösillä porukoilla soti­maan:"

Eino Rahja kertoo olevansa ”Kristuksen iässä”, 33, mikä on ironinen viittaus vapaussodan uskonnolliseen mytologisoin­tiin. Hakaniemen torilla hänen eteensä aukeaa ihmisistä ura kuin Moosekselle vanhassa tes­tamentissa.

Koomista ja surullista

Punaisten suurin ongelma oli olematon sodanjohto. Vallan olivat anastaneet miehet, jotka kykenivät vain silmittömään vä­kivaltaan, eivät johtajiksi. Koko junamatkan Rahja joutuu tais­telemaan joukkojensa kuritto­muutta vastaan.

Tuurilla on silmää koomisuu­delle, joka korostuu aina kun in­nostunut aatteellisuus ottaa yli­vallan järjestä. Punaisten sekoi­lut asejunan reitillä muistut­tavat sitä Pohjanmaan laajaa episodia, jossa eteläpohjalaiset yrittivät lähteä Seinäjoen ase­malta Mäntsälän kapinaan. Ro­maanin ytimekäs dialogi koros­taa tätä vaikutelmaa.

Ihmiskohtaloiden taitavas­ti muotoiltu ennakointi antaa hienolle romaanille hyvin su­rullisen pohjavärin. Suuri aseju­na Pietarista on merkittävän kirjailijan kädenojennus syvän kui­lun yli ihmiseltä ihmiselle.





Eeva Nikkilä-Kiipula / STT

Antti Tuuri suuren aselastin kimpussa

Kirjailija Antti Tuuri on innoissaan. Monesti palkittu kirjailija on jälleen kerran tarttunut kiinnostavaan aiheeseen. Nyt on kyse punaisten tammikuun lopussa 1918 Pietarista Suomeen kuljettamasta aselastista ja Rahjan vel­jeksistä.

Kustantaja Arto Pietilä esitteli kirjailijalle aiheen, josta tähän mennessä ei juurikaan ole kirjoitettu. Kirjaansa Tuuri luonnehtii dokumenttiromaaniksi, jossa dokumentoidut kohdat ovat oikein, muu on kirjailijan vapaudella kehitelty.

— Mielestäni asejuna tuntui mielenkiintoiselta ja jännittävältä tapahtumasarjalta lähtien jo siitä, että lupa aseiden tuomiseen saatiin itseltään Leniniltä, Tuuri kuvaa.

Juna lähti Pietarista 27. tam­mikuuta 1918, siis samana päi­vänä, jolloin punaiset ottivat vallan käsiinsä Helsingissä. Junan­vaunuihin oli lastattu muun muassa 15 000 kivääriä, 30 konekivääriä, kolme miljoonaa patruunaa, 10 kolmen tuuman tykkiä, 3 000 tykinammusta sekä kaksi panssariautoa.

Junan päällikköinä toimivat Rahjan kuuluisista veljeksistä Jukka ja Eino. Heti aluksi junan miehistö joutui taisteluun valkois­ten kanssa Kämärän asemalla Vii­purin eteläpuolella. Jukka Rahjan haavoituttua velipoika Eino jatkoi junan päällikkönä.

Korian sillan valkoiset olivat puolestaan räjäyttäneet.

— Mutta niin huonosti, että pu­naiset saivat sen korjattua ja junan vaunut voitiin yksi kerrallaan työntää Kymijoen yli, Tuuri ker­too.

Lopulta Eino Rahjan luotsaa­ma juna puuskutti Helsingin Ha­kaniemen torille.

Rahjojen ”maineenpalautus”

Kirjailijana Antti Tuuria kiin­nostivat myös Rahjan veljekset, ja heistä etenkin Eino.

— Hänessä heijastuu se yleinen piirre, että kun miehen mainetta halutaan mustata, niin se mustataan melko totaalisesti. Einosta on kirjoitettu etupäässä vain, että tämä oli rähjä ja juoppo. Mutta kuitenkin hän yleni kenraalia vastaavaksi henkilöksi puna-armeijassa, Tuuri sanoo.

Lisäksi Eino Rahja johti syk­syllä 1919 suurta taistelua Pieta­rin länsipuolella, jossa kenraali Nikolai Judenitsin valkoinen armeija lyötiin.

— Eli ei Eino ihan surkimus voinut olla, vaikka hänestä sellainen kuva onkin annettu.

Eino Rahja toimi myös Leninin henkivartijana. Veljessarjan kolmas Jaakko taas piilotteli Leniniä ennen vallankumousta Karjalan kannaksella asunnossaan.

Samaan aikaan, kun suurta ase­junaa lastattiin Pietarissa, punainen valtuuskunta puolestaan lähetti Suomessa olleen Jaakon hakemaan viljaa Siperiasta.

— Ja niin Jaakko palasi juna täy­dessä viljalastissa Suomeen tal­vella 1918. Että jos suuri asejuna Pietarista on jännittävä juttu, niin kyllä kannattaisi kirjoittaa kirja myös suuresta viljajunasta Siperi­asta, Tuuri naurahtaa.

Antti Tuurin teoksen Suuri asejuna Pietarista julkaisee Kustannus HD syys-lokakuussa.



Palaa kirjailijan sivulle