KUSTANNUS HD

Antti Tuuri

Ravikuja 1, 32200 Loimaa
puh. 050 3639 195





Antti Tuuri on yksi Kustannus HD:n valovoimaisimmista kirjalijoista. Hän on kirjoittanut meille kaksi romaania; Suuri asejuna Pietarista ilmestyi vuonna 2006, ja Suuri viljajuna Siperiasta 2009. Asejunasta on elokuvasopimus ja siitä otettiin myös pokkariversio.


Lue kirjailijaan liittyen:

Antti Tuurin haastattelu

Kirja-arvioita




Suuri viljajuna Siperiasta

”Lehdissä oli kirjoitettu, että yksi Rahja toi Suomeen viinaa ja toinen Rahja aseita, ja pitäisi vielä sellainenkin Rahja löytyä, joka toisi nälkää näkeville ihmisille leipää, niin minä sanoin Lindqvistille ja Åhmanille, että tässä nyt sitten kai on se kolmas Rahja, se leipärahja.”

Helmikuussa 1918 Oskari Tokoi lähetti kolme junaa Siperian Omskiin noutamaan Leninin lupaamaa neljääsataa junanvaunullista viljaa. Yhden junan komissaariksi lähti veturinkuljettaja Jaakko Rahja, joka toimi punaisen rautatiehallituksen koneosaston päällikkönä. Hän oli tunnettujen punapäällikköjen Jukka ja Eino Rahjan veli.

Matkaa Omskiin läpi vallankumouksessa kuohuvan Venäjän oli lähes neljätuhatta kilometriä. Junan miehistölle jaettiin kiväärit, mutta tärkein ase oli venäläisen luonteen tunteminen. Se auttoi monissa paikoissa.

ISBN 978-952-5556-54-4

Katso kirjaan liittyen:

Antti Tuurin videohaastattelu

Veturimies-lehden artikkeli

Kirjablogin arvio





Suuri asejuna Pietarista

Tammikuun lopulla 1918 Suomi on ajautumassa kansalaissotaan. Punakaarteille hankitaan aseita Venäjältä, jossa bolshevikit ovat ottaneet vallan. Eino Rahja on Leninin luottomies ja ystävä; hän saa luvan lastata Pietarissa junallisen aseita ja tuoda ne Suomeen. Helsingin Työväentalolla on punainen lyhty jo nostettu torniin vallankumouksen alkamisen merkkinä. Eino ja Jukka Rahja lähtevät pietarilaisten punakaartilaisten kanssa jännittävälle matkalle ja tuovat junan ja aseet läpi vallankumouksessa kuohuvan maan Tampereelle saakka.

Antti Tuurin romaani tapahtuu tammi-helmikuun vaihteessa 1918. Se on kertomus Rahjan veljeksistä, jotka uskoivat aatteeseensa ja vallankumoukseen. Se on myös kertomus punakaartien mahdottomasta tehtävästä sotilaskoulutuksen saaneita valkoisen armeijan joukkoja vastaan. Suuren asejunan vaiheet ovat vähän tunnettuja, Tuurin niistä kirjoittama, tositapahtumiin perustuva romaani on mukaansatempaava seikkailukertomus, yksi Tuurin parhaista kirjoista.

ISBN 978-952-5556-15-5

Lue kirjaan liittyen:

Sanomalehtien arvioita